torstai 28. tammikuuta 2016

Salo Design ja myymälätilalayoutit


Täytyy aivan ensimmäiseksi todeta, että kaunis kiitos ja kumarrus ihanalle Salo Designin Helylle, joka on pitänyt meidät kiireisinä tammikuun =) Tänään oli ykkösillä suorastaan superpäivä. Aamu kahdeksalta luokassa oli jo hyvä pöhinä päällänsä ja tiimit valmistautuivat myymälätilalayouttiensa esittelyyn. Helyn liikkeen muutto lähestyy hyvää vauhtia ja oli aika esitellä neljän tiimin tuotokset myymälätilan uudistamiselle.


Ensimmäisenä esittelyvuorossa oli Bertan ja Annikan tiimi. Bertta kertoi mihin kassa-alue, tapetit, kankaiden leikkuupöydät ja muut toiminnot sijoittuivat pohjassa. Tiimin vahvistuksena oli esittelytilaisuudessa Camilla, sillä influenssa oli vienyt Annikan äänen ja muutama tiimiläinen oli taudin kourissa kotosalla. Tiimityössä on se hienous, että aina on kavereiden apu käden ulottuvilla.


Sitten aplodien ja asiakkaan kommenttien jälkeen oli vuorossa seuraava tiimi. Henna, Tuisku ja Sanna kertoivat vuoronperään omista ratkaisuistaan. Pohjakuvien lisäksi kukin tiimi oli tehnyt plansseille seinäprojektiot havainnollistamaan ratkaisujaan. Yhtenä haasteena myymäläsuunnittelussa oli uudessa liiketilassa oleva holvikaari, jonka Hely halusi jotenkin peittää. Hennan tiimillä oli tähän holvikaareen hauska viinikoreista muodostuva seinäratkaisu, mikä sai Helyltä erityis kiitosta. Sillä välin kun tiimit esittelivät töitään ja Hely antoi ratkaisuista palautetta muut tiimiläiset tekivät muistiinpanoja ja kirjasivat kommentteja ylös itselleen.


Kolmannen tiimin ehdotus oli planssattu pystyplansseille ja planssien taustaväriksi oli haettu vaalea harmaa, mikä nosti ehdotukset selkeämmin esiin plansseista. Tiimiläiset Nina ja Juulia esittelivät omat ehdotuksensa. Tiimi sai asiakkaalta kehuja erityisesti siitä, että he olivat suunnitteluprosessin aikana käyneet esittelemässä välivaiheita ja pyytäneet niihin Helyn kommentteja. Näin tähän ehdotukseen oli löytynyt varsin toimiva pohjaratkaisu leikkuupöydän, ompelukoneen sekä niiden ympärille muodostuvien toimintojen suhteen.



Neljäntenä tiiminä pääsivät Camilla, Ida ja Rosa esittelemään omaa työtään. Tämä tiimi oli sijoitellut kassa-alueen aivan toisin kuin aiemmat tiimit. Kassa-alueen paikka sai Helyltä erityishuomiota ja kiitosta erilaisuudestaan.


Kun kaikki neljä suunnitelmaa oli käyty läpi niin sovittiin vielä yhdessä pienet muutokset, joita plansseihin tehtäisiin. Kukin tiimi sai tehtäväkseen vielä viimeistellä planssit Salo Designin logolla ja tarkistaa, että kunkin tiimiläisen nimi oli plansseissa kokonaisuudessaan. Sitten tiimit tallensivat planssit vielä pdf-muotoon sekä Helyn somepäivityksiin sopiviksi pikkukuviksi ja lopuksi tiimit lähettivät sähköiset kappaleet asiakkaalle lopullista valintaa varten. Nyt vielä tulostamme kultakin tiimiltä viimeistellyt planssit ja liimaamme ne kapalevyille. Tämän jälkeen ne toimitetaan Helyn uuteen liikkeeseen, joka muuten aukeaa jo 15 helmikuuta. Planssit pääsevät sitten esille uuden liikkeen näyteikkunaan tai esillepanoihin.

Sillä välin kun ykköset esittelivät planssejaan niin kakkoset tekijät kuvausjärjestelyjä ja suunnittelivat Helylle some-kampanjaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti