keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ykköset näyteikkunoiden pauloissa =)


Tänään visualistiykköset ovat sukeltaneet näyteikkunoiden ihmeelliseen maailmaan. Puheissa ovat vilahdelleet myös käyttöyhteystuotteet, sommittelun linjat, kolmiot, valaistuksen kohdistus, korkeuden haku ja hintaviestintämerkinnät. 21 hengen ryhmästä muodostui 7 kolmen hengen tiimiä ja ensiviikolla kukin tiimi lähtee hankkimaan kaupungilta ensimmäisen asiakkaansa. Matka visualistiksi on siis alkanut  ja arjessa on tekemisen meiuninkiä =)


Sitten sivusimme sormivälityksiä henkaroinneissa. Noa Noan seinällä sormivälitykset ovat hitusen eläneet omaa elämäänsä ;) Nyt jokainen on perustanut oman bloginsa ja tuotapikaa blogilista ilmestyykin tänne Näyteikkuna-blogimme sivubanneriin niin päästään seuraamaan kunkin tutkimusmatkaa. Ensimmäinen bloggaustehtävä liittyy näyteikkunoihin - tietenkin =) Ja jokainen pääsee itse bongaamaan kaupungilta ikkunoita ja ykköspöytiä ja pohtimaan niiden houkuttelevuutta.


Näyteikkunabonggauksessa kiinnitetään huomiota erilaisiin väriratkaisuihin, esillepanoratkaisuihin, samalla seurataan myös ikkunateippauksia ja hintaviestintää. Näyteikkunoita luonnehditaan avainsanoilla. Kutakin kuvattua kohdetta on syytä kuvata kymmenellä kuvaavalla avainsanalla. 


Sitten tässä vuoden mittaan kun hommat saavat oikein kunnolla tuulta purjeisiin, niin jokainen saa perehtyä mm. merkkivaatebrändeihin ja esitellä muutamia blogissaan. Sokoksella on käynnissä oikea myllerrys ja syksyn uutuudet ovat tulossa Turussa ennennäkemättömiin, korostettuihin alueihin. Sielläkin on syytä käydä kurkistamassa miltä syksy näyttää. 


Jokaisen visualistin ammattitaitoon kuuluu myös lajituntemus. Blogiin bongataan joku lajiharrastaja ja perehdytään uuteen lajiin, sen harrastajiin, trendeihin ja vaate sekä urheiluvälinemerkkeinin. Tässä siis ensimakua visualistiykkösten syksystä =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti