sunnuntai, 13. toukokuuta 2012

5.9.2012 yrittäjänpäivä




5.9.2012 järjestettävä messutapahtuma lähestyy =) Tämän viikon perjantaina on siis yhteiskatselmus kaupan puolen ryhmän kanssa. Yhteiskatselmuksessa jaetaan puoliin sun toisin kaikki aikaansaannokset ja meidän porukka sitten jatkaa tapahtuman suunnittelun ja järjestelyt loppuun. Tapahtuman suunnittelua ja järjestelyjä varten kannattaa tutustua yllä olevaan lehteen sekä yrittäjän päivän sivustoihin. Lisäksi linkitän tähän alapuolelle muutaman hyvän linkin Visuaaliseen identiteettiin. 

Tässä siis purtavaa:

YRITTÄJÄN PÄIVÄ MESSUT

YRITTÄJÄ VALOKEILASSA,
YRITTÄJYYDEN VALOKEILASSA,
VALOKEILASSA YRITTÄJYYS

VALOKEILASSA
- Yrittäjän päivä messut

(tapahtumalla voisi olla hitusen vetävämpikin nimi - vai mitä?)

7/24, Älä yritä - Onnistu, YP - yrittäjän päivän, Pakko painaa pitkää päivää,
Ihan itte, Nopea lyö hitaan, Rahat tai henki, taru yrityksen herrasta, Rahan saaminen älyttömän yksinkertaista, Toimivaksi todistettu , Kyllä - aito yrittäjyys, Yrittäjyysralli, Uutta ja aina erilaista, Omaan pussiin, Jos jotain yrittää, Yrittäjyyden erikoistarjous, On mistä valita, Firabeli, Pieni tarina, menestystä ja mainetta, bisnes, Itsensä ylittäminen - yrittäminen,





5.9.2012




 
ASTRUM KESKUKSEN POHJAPIIRROS
1. Voiko pohjapiirroksen jakaa teema-alueisiin?
2. Missä teema-alueet tarkalleen ottaen sijaitsevat - merkinnät pohjapiirrokseen
3. teema-alueiden nimet ( alustavasti: Yrittäjyyden oppimisympäristöt, Yrittäjävieraat, Ny-alue, Luennot, Evästori, Toimintapisteet, Info jne.)
TEEMA-ALUEET
Yrittäjyyden oppimisympäristöt (myyvempi nimi)
- YES-keskus Varsinais-Suomi (Yhteyshenkilö Johanna Vainio) 
- 4H-yrittäjät (Yhteyshenkilö Janina Mäkinen)
- TAT (Jarmo Matala-aho)
- Yrityssalo 
- Salon seudun ammattiopiston yrittäjyyspolut 
- Osuuskuntatoiminta (Jolalta kannattaa kysyä)
- Lukio diili (Salon, Someron ja Halikon lukiot)
- Bisnes Akatemia (AMK Salo)
Yrittäjyysvieraat
- Mitkä mopofirmat kutsutaan (Takatalo Salo, Kone Glans Salo, Yamaha center Salo, mitä muita?)
- Mitä muita yrittäjiä halutaan esitellä?
- Liikuntayrittäjät, tatuoija, vaateliike
NY-alue ja osuuskunnat
- Salon seudun ammattiopiston NY:t - kaupanpuoli (Sinikka Peltomäki tietää ja Kätan NY:t)
- Perniön yläkoulun NY:t (Pirkko Korhonen)
- Perniöläisten NY:llä saattaa olla myös kioskitoimintaa ja herkkuja myynnissä
- Osuuskunta Zemi (Salon AMK)
Evästori
- Osa Ala ja Ylä koululaisista ottaa eväitä mukaan ja missä on heille tarkoitettu evästori?
Toimintapisteet
- Millaista toimintaa? Mitä toiminta vaatii? 
- Jolalla kuluttajakäyttäytymisen peli - voisiko olla esim. juonnettu mikillä pelaamista?
- Mikä on mielekästä ja haastavaa tekemista pienille asiakkaille, entäpä isommille ;)
- kuka tuntee parhaiten Salolaiset yritykset visa=)
Luennoitsijat
- Luultavasti lämpiössä vai kuinka ajattelitte?
- Monta luennoitsijaa?
- Ketkä riittävän kiinnostavia luennoitsijoita ja riittävän kiinnostavia aihe-alueita? (voisi kysäistä Jolalta)

Infopiste ja opasteet
- Mitä infopisteessä infotaan, mihin opastetaan?

YHTEYDENOTOT JA SOPIMISET
- Kaikilta esittelijöiltä pitää muistaa kysyä pöytien tarve ja sähkön tarve
- Vielä toukokuussa sopimiskierros ja elokuussa uusi yhteydenotto

TAPAHTUMAN VISUAALINEN IDENTITEETTI
- Tapahtumalle houkutteleva ja myyvä nimi
- Kohderyhmänä ovat 7 - 20-vuotiaat nuoret ja teemana yrittäjyys
- Logo ja tunnus
- Typografian valinta
- Värikartan suunnittelu
- Roll Up mainosjulisteet (Kuviksen polttohuoneessa Roll up telineitä, joista saa mitat)
- Lehtimainos
- Kutsut
- jne - listataan näitä huomenissa lisää




Hyviä caseja vaikka kuinka hienoista Visuaalisista identiteeteistä

- jori -

torstai, 3. toukokuuta 2012

TEKIJÄNOIKEUSPÄIVÄ



Tekijänoikeuspäivä tänään Hyvonilla Anne Rongas ja Tarmo Toikkanen

Sitä sun tätä - hajanaisia muistiinpanoja tekijänoikeuspäivästä ;)

Teoskynnys - mikä on riittävän omaperäistä? Mikä ylittää teoskynnyksen? Pelkkä omaperäinen idea ei riitä vaan pitää olla jokin teos. Selittävät piirrokset eivät ylitä teoskynnystä. Jos kukaan muu samaan työhön ryhtyessään ei kykene samaan visualisointiin niin  silloin se tulkitaan teokseksi.


Selittävät piirrokset eivät ylitä teoskynnystä, eli eivät ole tekijänoikeuden piirissä

Käsityöohjeet oivät ole teoksia

Ruokareseptit eivät ole teoksia

Jos sinulla on kuningasidea niin pidä se salassa - jos haluat ettei joku muu lähde sitä toteuttamaan =) - sillä ideaa ei suojaa tekijänoikeuslaki. Tai sitten anna muiden kehittää kuningasideastasi aivan huippu, mutta tällöin et itse hyödy ideastasi.

© COPYRIGHT
Oikeus tehdä kopioita vain teoksen oikeuksien omistajalla. Kopioiden tekeminen, julkinen levittäminen muilta kuin oikeuksien omistajilta kielletty. Copyright merkintää ei ole välttämättä oltava, tekijänoikeus syntyy ilman merkin käyttöäkin.

Suoja-aika 70 vuotta tekijän kuolemasta.


Valokuva, ääni, video on automaattisesti yksinoikeuden piirissä

Yksityisyydensuoja - suojaa ihmisiä - et voi julkaista esim. vappubiletys videota youtubessa ilman asianomaisten lupaa ;)

Mainoskäyttöön ei saa käyttää kasvokuvia ilman kyseisen henkilön lupaa


Yksityiskäyttö sallittua
- Kirjan voi kopioda pelkkään yksityiskäyttöön - VAIN YKSITYISKÄYTTÖÖN!

Lehtijutun skannaaminen blogiin, facebookkiin ym. ei ole sallittua

Digitaalinen portfolio - pyydä luvat omista lehtijutuista, jotta voi liittää ne esim. netti portfolioosi

CC-Creative Commons Lisenssi, joka pitäisi tuntea. Täältä taas voit hakea kuvamateriaalia käyttöösi CC Search (esim. kirjan kansiin, postikortteihin jne.)

Miksi kannattaa julkaista omia kuvia ja teoksia CC-lisensoituna? Voit näin julkaista omaa materiaaliasi ja ansaita mainetta netissä. Nettimaine tietyn asiantuntijapiirin piirissä kasvaa. Voit jäädä mieliin ja tulla tunnetuksi =) Tämä on tietysti avoin lisenssi ja antaa muille oikeudet käyttää materiaaliasi.

Jos joku on ladannut kuvan julkisesti nettiin - voit katsella kuvaa, mutta et käyttää.

Kalliopiirrosten ja kansanperinnekuvioiden

Teos suojaa aihetta - muumit, akuankka jne. et voi käyttää omiin printteihin, neuleisiin, julisteisiin ym. Mikki Hiirtä, Akua, Karvista jne.

Lähioikeudet suojaa tallennetta, ei aihetta. Jos valokuvaat varpaita voivat muutkin valokuvata varpaita, mutta sinulla on oikeudet omaan varvaskuvaasi

Wikimedia commons - hyvä medialähde

-jori vapaasti tempaisi muistiinpanoja Annen ja Tarmon esityksestä -

maanantai, 23. huhtikuuta 2012

Taitaja Jyväskylässä on alkanut =)


Annan ja Stellan kanssa tutustuttiin tänään kisa-alueeseen. 


 Kisa paikalla oli rekvisiittana käpyjä, tiiliä, muovihedelmiä, kiviä, erilaisia tasoja jne.


Ja näistä työurakka sitten huomisaamuna alkaa



Keskiviikkona temmellyskenttänä on Sokoksen tavaratalo


Tässä näin pikaisesti ja huomenna hitusen lisää =)

keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012

Kaislan näyttö ja Aleksi 13


Kaisla sai kehuja näytöstään eikä suotta =) Kaislan työpäivänä ahkerassa käytössä on vihkonen, johon saa näppärästi kirjattua ylös hintaviestintään tulevat tuotetiedot. Työkalupakista löytyvät


vasara, erikokosia nauloja, nitoja, niittejä, sakset, kirkas kynsilakka, vihko (valkoista paperia), kyniä - tusseja, sivuleikkurit, silikoniteippi, kirkasteippi, klemmareita, ruuvimeisseli, kakspuoliteippi, kuumaliima, liimapuikko, kumilenkkejä, erikokoisia nuppineuloja, neulatyyny, mattoveitsi (kannattaa olla kahta eri kokoa), vaihtoteriä, tarrarullaharja, paljon juomavettä (:D), hiuslakkaa peruukkeihin, harja, silkkipaperia tai muuta vastaavaa laukkuihin täytteeksi, naruja, rautalankaa, erillaisia koukkuja (S-koukkuja jne), mittanauha, viivotin jaaa.. paljon mielikuvitusta :D


Kaislan tuplanukke esillepano huokui kevään henkeä - Väri-iloittelua, näyttäviä asusteita ja herkullisuutta

Naisten kevät


Sokoksen naisten keväässä kukkii kuosien lisäksi kerroksellisuus, näyttävät vyöt, kukkasomisteet, huivit ja tietysti aurinkolasit


 Neuletakin hiat on vetäisty rennosti ylös ja alta pilkottavat mekon hihat


Hiuksissa kukkaröyhelöt


 Tiesitkö muuten, että silikoniteipillä saat huivin pysymään otsalla valumatta?


Ripaus oranssia


Hintaviestintää Sokoksella

Katsaus kattauksiin


Mikä kattauksessa houkuttelee, viehättää ja viettelee? Kuinka korkean kattauksen uskallat koota? Voiko kattaus olla yliampuvan monista astioista koottu? Itseäni kattauksissa viehättää juurikin rohkea, epärealistinen korkeuksiin kurottelu, moninaiset kerrokset, vivahteikkuus ja yllätyksellisyys. Entäpä mikä Sinua kiehtoo?


Iittalan origo, helmi, teema ja korento ja kartio olivat sulassa sovussa tässä kattauksessa ja mikä ihastuttavinta jokaisella neljästä aterioijasta oli tyystin erilainen, mutta kuitenkin samanlainen kokonaisuus edessään.


Stockmannin 150 vuotisjuhlavuoden kunniaksi Birger Kaipiaisen Paratiisi astiasto on saanut uuden värityksen. Paratiisit ja Teemat oli katettu neljän hengen kokonaisuudeksi ja suuret vihreät kynttilät näyttivät livenä houkuttelevilta kattauksen yksityiskohtina.


Joskus haarukat ja veitset voi asetella näinkin


Aamun sanomalehti, hyvä kirja kupponen kahvia =)


Pakka kangasta valumaan pöydän reunalta alas, kattaus kahdelle ja korkeuksiin ulottuvat kukkaset


Kattaus kahdelle kirsikkapuunkukkien katveessa


Symmetristä vai onko sittenkään?


Kahvia ja teetä olkaa hyvä. Kokoa ja Runoa =)


Satumaista metsänneidon kukkaköynnöstä, pitsiastioita ja liemikulhoja

Miestenpukeutumisessa nähtyä


Taitajavalmennettava Annan kanssa vietettiin koko päivä aurinkoisessa Helsingissä nauttien esillepanoista, viimeistellyistä yksityiskohdista ja väri-iloittelusta. Tutkimme miesten- ja naisten pukeutumista, tasojen käyttöä, hintaviestintää, linjauksia, houkuttelevuutta, mieleenpainuvuutta, kattauksia, niiden korkeuksia ja ties mitä. Valkoinen puskee kovaa ja korkealta - sitä löytyy miesten housuista, lakeista, aurinkolaseista, laukuista ja melkeimpä mistä vaan.


Huolitellun, leikkisän ja rennon raja-aitoja koetellaan, säväytetään, aiheutetaan jopa ristiriitaisia tuntemuksia katsojassa.


Aurinkolasit ja huivit ovat hevään juttu =)


 Täälläkin huiveja - taustalla kietaistuna köyden ympärille, rennosti kaulalla ja välillä vyötäisillä.


Hukuttaisitko sinä miesten kauluspaidan huumaaviin helmiin ja heittäytyisit hetkeksi helmenkalastajien maailmaan?


Vai kietaisisitko kravaatit vaihteeksi viehkeiksi rulliksi?


Ja ennen muuta tosimiehen vöissä on jujua ;)

Kirjoilla korkeuksiin


Miten kirjakaupassa saa korkeutta esillepanoihin? Helsinkin Akateemisessa keväiset näyteikkunat näyttivät tällaisilta. Kirjojen ystäviä houkuteltiin runsaiden ja näyttävien suurkuvien lisäksi korkeilla ja näyttävillä kirjapinoilla sekä erityisesti puutarhaintoilijoilta mielikuvia herättävillä houkutussomisteilla.


keskiviikko, 28. maaliskuuta 2012

Näyteikkunakokoiset tarinat


WIN YOUR TRAVEL WARDROBE - Vero Modan facebook kampanja ja QR-koodi.

Tarinat valtaavat näyteikkunoita. Aivan kuin katsoisi pienoistarinoita ja tapahtumia ja hyppäisi hetkeksi toiseen maailmaan. QR-koodi ja teippaukset kisaavat katsojaa osallistumaan, jakamaan oman matkaunelmansa facebookissa.





WIN A CUSTOM-MADE BIKE IN THE STORE - Jack & Jones kisaa asiakkaita customoitujen pyörien suunnitteluun.

tiistai, 27. maaliskuuta 2012

Teippaukset hörähtävät käyntiin huhtikuussa


Nyt on syytä kulkea silmät auki kaikkialla, missä näkyy komeita teippauksia. Ensijaksossa pureudutaan oikein kunnolla teippausten maailmaan ja ryhdytään suunnittelemaan Hyvoninkadun uudisrakennukseen toimistotilojen lasiseiniin, neuvotteluhuoneiden ikkunoihin ja käytäviin inspiroivia teippauksia. Tänään työssäoppimiskäynneillä bongasin muutaman kiehtovan teippauksen Helsingin katukuvasta. Nanson ikkunassa oli valkoinen, lintua muistuttava viivapiirros, mikä muodosti jatkuvaa pintaa ikkunan yläosaan. 



Anu Penttisen liikkeen ikkunassa oli rentoa käsinkirjoitusta


My o My:n ikkunassa parrakas ja rosoinen mies


Ja Akateemisen ikkunassa mustaa satusilhuettia.


Bongaa siis lisää kiehtovia teippauksia, valokuvaa ja taltioi blogiisi.