torstai 27. marraskuuta 2014

Joulua rakentamassa - Iida Sokoksella


Kun kuluttajat alkavat heräilemään pikkuhiljaa joulun odotukseen ja kaduilla ja liikkeissä alkaa toivottu jouluhyörinä on visualistin joulu tavallaan jo takanapäin. Joulua on rakennettu huimapäiseisti kuluneen kuukauden ajan ja tavaratalot ovat valmiina joulun odotukseen. Iida on ollut työssäoppimassa kuluneet 9 viikkoa Turun Wiklundin tavaratalossa. Visualistitiimin mukana hän on päässyt tekemään runsaasti houkutusalueiden esillepanoja, saanut seurata jouluikkuinoiden valmistumista ja ollut mukana koristelemassa tavaralon lukuisia joulukuusia. Viikot ovat vierähtäneet melkoista haipakkaa, kovaa kuntoa on vaadittu sekä joustavaa työotetta ja hyvää asennetta.


Näyttötyönään Ida suunnitteli ja toteutti Tommy Hilfigerin jouluisen lastenpukeutumisen houkutuspöydän. Pöytä koostui viidestä mallinukesta, jotka Iida puki talven odotukseen. Pöytäryhmän alaosaan runsautta haettiin mm. joulukalentereilla, kirjoilla ja pehmoleluilla. Iidan näyttö sai kovasti kehuja ja Iida oli onnustunut Sokoksen brändin mukaisessa esillepanossa, luoden houkuttelevuutta ja myyvyyttä sekä sopivanlaista runsautta esillepanoon.



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Helsingistä potkua opintoihin! Reetta Iittalan visualisti tiimissä


Tänä aamuna hurvasin auton tottuneesti Arabianrantaan. Meidän kakkosten Reetta on työssäoppimassa Iittalan visualistitiimissä ja tänään oli arvioinnin vuoro. Heti parkkipaikan kupeessa on herkkua silmille tarjolla. Arabianrannan infografiikka on pitsakan leikkisää ja hyväntuulista =) Alue on muutoinkin houkutteleva ja täynnä kaikenlaista kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Itseasiassa tällä alueella reetta teki ensimmäisen vuoden työssäoppimisensakin. Ensin Ivana Helsingillä ja sitten Iittalalla. Nyt on siis vuorossa kolmas työssäoppimisjakso ja Reetta valitsi toistamiseen Iittalan.

Keväällä 2014 Reetta pääsi suoraan Tove 100v. kampanjan pyörteisiin. Näyttötyönään Reetta teki ohjeistuksia Tove 100v. kattauksiin ja esillepanoihin. Nyt syksyllä hän pääsi jatkamaan jo keväällä aloittamiaan töitä ja kiertämään visualistien mukana pitkin Suomea rakentamassa Iittalan esillepanoja.

Koko Fiskarsin campusalue on täynnä kaikkea kutkuttavaa. Toinen toistaan houkuttelevampia esillepanoja, kattauksia, kevään 2015 sekä syksyn 2015 uutuuksia =) Visualisti pääsee aina ennakkoon nauttimaan kaikesta ihanasta.


Arviointi sujui varsin mukavissa merkeissä. Reetta oli tehnyt upean ja kattavan esityksen näyttötehtävästään. Saimme yhdessä Reettan työssäoppimisohjaajan Anun kanssa kuulla näyttötyönä olleen jouluohjeistuksen vaihesta, yhteistyökuvioista ja lopputuloksista. Reetta oli huolella tehnyt myös itsearvioinnin ja nosti keskustelussa esiin onnistumisia, tähtihetkiä ja muutamia kehityskohteita. Lopuksi vielä Reetta kävi vielä vähän fiilistelemässä muumikattauksen äärellä. Perjantaina onkin sitten viimeinen työssäoppimispäivä ja sitten alkaakin taas aivan uudet kujeet täällä koulun puolella.



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kiinnostaako muoti? Hae opiskelemaan visualistiksi!

Toista vuotta visualistiksi opiskeleva Kaisa on intohimoinen muoti ja trendi friikki. Kaisa on valinnut työssäoppimispolukseen selkeästi pukeutumiseen liittyvän polun. Ensimmäinen työssäoppiminen hurahti Lindexillä ja nyt on vuorossa Cubus. Päivittäiseen työhön kuuluvat kurmien purkamiset, henkaroinnit ja esillepanot. Kuvassa olevalle seinälle Kaisa on valinnut yhteensopivat asukokonaisuudet.    

Kakkosen Nora on puolestaan SM-tason kilpatanssija. Seitsemänä päivänä viikossa on tanssitreenit, kunto on huipussaan ja hymy herkässä =) Ensimmäisenä vuotena Nora oli työssäoppimassa Aleksi 13:ssa, nyt on vuorossa Turun Hansan Stadium. Harrastuksista on hyötyä myös työelämässä, ainakin Noran tapauksessa. Treenaaminen on tuttua niin on helppo esitellä asiakkaillekin sopivia treenivaatteita =) 

Emilia on puolestaan hakemassa ammatillista varmuutta Dressmanista. Dressmanissa Emppu tutustuu mm. eri materiaaleihin, niiden ominaisuuksiin ja hoito-ohjeisiin. Tämä helpottaa huomattavasti asiakaspalvelua kun tietää mitä suositella =) Asiakaspalvelun lisäksi päiviin kuuluu vaihtuvien esillepanojen rakentamista.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Visualistit työssäoppimassa!

Syksy ja joulunalus on visualistille melkoista menoa ja melskettä. Tällä hetkellä visualisti ykköset sekä kakkoset ovat työssäoppimassa. Kakkosten Verna on Lahja- ja askartelupuoti Presentossa Turun Kauppiaskadulla. Työssäoppiminen on alkanut jouluisten askartelutarvikkeiden esillepanolla, uusien askarteluohjeiden laatimisella ja Presenton juhlavuoden suunnittelulla. Esillepanotöiden ohella päivät täyttyvät asiakaspalvelusta sekä tulevan suunnittelusta.

Samaan aikaan toisaalla =) Meidän repe on puolestaan treenaamassa asiakaspalvelua Salon Tigerissä. Heti toisena työssäoppimispäivänä bongasin Repen tiskin takaa. Asiakaspalvelun ohella Repe purkaa kuormia ja laittaa tuotteita esille sekä huolehtii myymälän viihtyisyydestä. Visualistit hakevat itse omat työssäoppimispaikkansa ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman oppimispolkunsa muotoutumiseen.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Työssäoppimista, valokuvausta ja kuvausjärjestelyjä


Syksy on hurahtanut vauhdilla käyntiin ja on syytä vaihteeksi luoda katsaus visualistiopiskelijoiden työntäyteisiin blogeihin. Kakkoset ovat parhaillaan 9 viikon mittaisella työssäoppimisjaksolla. Nyt työssäoppiminen alkaa olemaan jo loppusuoralla. Eve pääsi upean bloginsa ansiosta työssäoppimaan Deko-lehteen. Työssäoppiminen on kuljettanut Eveä toinen toistaan kiehtovimmissa showroomeissa, aamubrunsseilla, uutuustuotteiden esittelytilaisuuksissa ja upeissa kuvattavissa kodeissa. Nyt uunituoreessa Deko-lehdessä on muutamia juttuja, joiden teossa meidän Eve on ollut mukana. Lisää Even työssäoppimisesta pääset lukemaan Even blogista:


Siinä missä Eve on ollut Dekolla niin meidän Milla on ollut työssäoppimassa Glorian koti lehdessä. Työssäoppimiset eri lehdissä poikkeavat hieman toisistaan ja Milla on päässyt näkemään mm. Glorian koti lehden uudistusprosessia, hankkinut Helsingin sisustusliikkeistä tuotteita kuvauksiin ja tehnyt ammattiosaamisen näyttönä DIY-aiheidet kuvausjärjestelyt. Tänään postilaatikkoihin tipahtaneessa Glorian koti lehdessä on meidän Millan tekemiä juttuja. Millan blogiin pääset tutustumaan täältä:



Sillä välin kun kakkoset ovat olleet työssäoppimassa ykköset ovat treenanneet koulussa täyttä hönkää kuvausjärjestelyjä. Jokainen tiimi sai kuvausjärjestelyjen aiheeksi jonkin tyylin. Tyylin ominaispiirteisiin tutustuttiin ennen kuvauksia huolella ja sitten kuvaukset pääsivät vauhtiin. Väliin tutustuttiin sisustuslehtien kuvausjärjestelykuviin, analysoitiin niitä ja rakennettiin kuvausjärjestelijän muistilistaa. Nannan blogissa on vinkkejä kuvausjärjestelijälle:


Maikin ja Minnin tehotiimi perehtyi jugendin aikakauteen, sen ominaispiirteisiin ja värimaailmoihin. Kuvausjärjestelyjä varten tiimi hankki vanhoja astioita ja pöytäliinan Maikin erikoisvarastosta. Pöytäliina silitettiin huolella ja kuvitteellinen kattaus rakennettiin tarkkaan harkiten. Oman ripauksensa kuvauksiin toivat Mäkkärin juustopurilaiset ranskikset sekä kädet, jotka kertovat oman osansa kuvan takana olevasta tarinasta. Lissää Maikin kuvausjärjestelyjä pääset katsomaan Maikin blogista:


tiistai 2. syyskuuta 2014

Stiplu.

stiplu-01
Stiplu. -blogia kirjoittava Maija Tiensuu nähdään Visual Inspiration 2014 -tapahtuman talkshowssa. 

Maija on visuaalisesti vaativa lifestylebloggaaja ja hyvää ruokaa rakastava ikuinen romantikko. Työkseen tämä herkkä ajattelija toimii freelance-toimittajana/kuvausjärjestelijänä.

Stiplua voit seurata seuraavien some-kanavien kautta

Saavu Visual Inspiration 2014 -tapahtumaan 18.09.2014 ja kuulet Maija Tiensuun valloittavat puheenvuorot talkshowssamme.

Mutsis on

mutsis on-01Mutsis on -blogin 22-vuotias Emilia on mukana Visual Inspiration 2014 -tapahtuman bloggaajien talkshowssa. 

Emilia kuvailee itseään ikuiseksi äitien oikeuksien puolestapuhujaksi, toivottomaksi romantikoksi ja intohimoiseksi treenajaksi. Hänen omien sanojensa mukaan, hän rakastaa perhettään ja kinuskidonitseja.

Mutsis on -blogia voit seurata
Facebookissa
Bloglovinissa
Twitterissä
Instagramissa


Tule mukaan tapahtumaan niin saat tietää lisää tästä kauniista Emiliasta!


maanantai 1. syyskuuta 2014

Päivittynyt ohjelma!

VALMISSSSSS-01
Käy tsekkaamassa Visual Inspiration 2014 -tapahtuman päivittynyt ohjelma täältä

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Mmiisas


Mmiisas on rento, hassu, suloinen ja monelle youtubesta tuttu henkilö. Jos haluat kuulla mitä mieltä Miisa on vloggaamisesta, niin saavu paikalle Visual Inspiration 2014 -tapatumaan seuraamaan vloggaajien talkshowta! 

Miisaa voit seurata

Mona Ilona


Ihanan pirteä 16-vuotias Mona Ilona -kanavan Mona nähdään mukana Visual Inspiration 2014 -tapahtumass järjestettävässä vloggaajien talkshowssa.

Seuraa Monaa
Facebookissa
Blogissa
Instagramissa

Iina-Katariina


Ihan parasta! Vloggaajien innostus Visual Inspiration 2014 -tapahtumaa kohtaan on ihan huikea! 

Nyt saatte nähdä myös mahtavan 21-vuotiaan Iina-Katariinan vloggaajien talkshowssa. Tulkaa kuuntelemaan Iina-Katariinan positiivisia ja huumorintajuisia mielipiteitä!

Iina-Katariinaa voit seurata
Facebookissa
Instagramissa
Twitterissä
Youtubessa
Blogissa

Älä missaa Talkshown loistavia vloggaajia!

Antsavlog


Tämä supertyylikäs miehenalku on mukana Visual Inspiration 2014 -tapahtumassa. Antsavlogin Anttonin näet vloggaajien talkshowssa kertomassa, millaista vloggaaminen on ja mikä siinä on parasta!

Seuraa Antsavlogia

Facebook
Youtube
Instagram
Twitter

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Vietto

Print
Vietto on Minna Kaartisen vuonna 2007 perustama vaatemerkki. Vieton vaatteet on valmistettu täysin ekologisesti ja eettisesti Suomessa. Vaatteiden valmistukseen on käytetty korkealaatuisia materiaaleja kuten luomupuuvillaa, hamppua ja bambua. Valmistuksessa käytetyt kankaat ovat tarkasti valittuja ylijäämä- ja kierrätyskankaita.

Vietto on mukana tapahtumamme muotinäytöksessä! Jemina Hanhijärvi stailaa upeat mallit Vieton ja muiden designvaatemerkkien vaatteisiin.

Seuraa viettoa:

Vietto.fi
Facebook
Blogi
Twitter
Instagram

Tule paikalle ja koe suurenmoinen muotinäytös omin silmin!



Mariieveronica

mariie-01

Moi vaan moi!

Mariieveronica on omaperäinen, vahva ja aurinkoinen Youtubesta tuttu vloggaaja. Hänellä on harkitut mielipiteet, joita sinulla on nyt mahdollisuus päästä kuuntelemaan tapahtumassamme järjestettävässä vloggaajien talkshowssa! 



Mariieveronican lisäksi paikalla on myös muita tunnettuja vloggaajia! Seuraa meitä somessa, jotta pysyt mukana päivittyvästä esiintyjälistasta!

Focus on Fashion

focus-01
Focus on Fashion -blogin Salla on 25-vuotias turkulainen muotibloggaaja. Sallalla on tyyli ja trendit hallussaan. Tämän huomaa upeista asukuvista, joita blogissa saa nähdä useasti. Tästä pääset lukemaan, mitä kaikkea muuta Salla postaa blogiinsa päivän asujen lisäksi.

Saavu paikalle Visual Inspiration 2014 -tapahtumaan, niin pääset näkemään miten taidokkaasti Salla stailaa näyteikkunan desing-vaatemerkkejä käyttäen. Samalla voit kokeilla itse, miten mallinukkejen pukeminen sinulta onnistuu!

torstai 1. toukokuuta 2014

Visualistit äitienpäivätilaisuutta suunnittelemassa

Vapunalusviikolla visualisteilla on pidellyt sopivasti kiirettä ja vilskettä. Vapunaattona oli nimittäin Maripuodin äitienpäivätilaisuuden ideoiden esittely asiakkaalle. Jokainen tiimi oli viimeiset viikot tehneet parhaansa, ideoineet toinen toistaan herkullisempia juttuja ja treenanneet myyntipuheita. Illutratorilla tehdyt planssit piti esittelyä varten vielä liimata kapalevylle ja tietysti siivota luokka tiptop kuntoon. Vapunaatoksi oli myös sovittu väripäivä ja kukin tiimi pukeutui valitsemaansa väriin. Ilmassa oli sopivaa hypinää ja odotusta.


Heidi ja Milla liimaavat kieli keskellä suuta planssia kapalevyyn. Ja arvatkaas kuinka kävi? Tietysti planssi piti tulostaa uudelleen ja liimata kauniisti suoraan =)





Salla viimeisteli planssia illustratorilla kuntoon vielä ennen tulostusta

Sitten asiakas saapui ja kukin tiimi asteli vuorollaan estraadille pitämään elämänsä myyntipuhetta. Kukin tiimi oli visualisoinut ideansa, laatinut seinäprojektiot ja pohjakuvan tilasta sekä miettineet musiikin tilaisuuteen.

Tiimit olivat jakaneet esittelyosion niin, että kukin tiimiläinen pääsi kertomaan asiakkaalle ideasta.

Asfalttisoturien tiimillä oli suunnitelmassaan ranskalaistyyppinen kahvio

Tämän tiimin musiikkina oli linnunlaulua ja luonnon ääniä. Aitous ja suomalaisuus viehätti asiakasta ja lopuksi tiimillä olikin tuulettamisen aihetta, sillä tämä suunnitelma meni toteutukseen. Tiimi pääsee siis ensiviikolla toteuttamaan ideansa Maripuodin alakertaan.

Tiimien ideat vaihtelivat ja tällä tiimillä oli Diy-henkinen ajatus äitienpäivään.

Maripuodin Mari valitun idean äärellä. Ja lopuksi ansaitut nyyttärit ja vappumeininkiä kera ilmapallojen. Lisää näistä tiimitöistä pääset lukemaan blogin sivubannerissa olevista nuorten blogeista =)





tiistai 25. helmikuuta 2014

Visualisti on nyt Yhteishaussa - hae siis meille opiskelemaan!

YHTEISHAKU (24.2 - 14.3.2014) on nyt auki - Haluatko meille opiskelemaan visualistiksi?


2. Kirjoita hakukenttään Salon seudun ammattiopisto

3. Avautuu lista koulutusaloja, klikkaa alimmaisena olevaa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoa

4. Valitse oikeasta laidasta pohjakoulutus ja visualisti

Onnea hakuprosessiin ja tervetuloa iloiseen joukkoomme =)


Visualistien työssäoppimisen esittely videopostauksena

Tällä hetkellä visualisteja on 18 työssäoppimassa pitkin Turkua ja Saloa. Työtä paiskitaan Stockmannilla, Wiklundilla, Lindexillä, Indiskassa, Myllyn Sokoksessa, Ikealla, Juljalla, Åbo Svenska Teaterilla, Gina Tricolla, Prismassa ja ties missä toinen toistaan kiehtovammassa paikassa. Jokaisen työssäoppimisjakson jälkeen on työssäoppimispaikkojen esittelypäivä ja tänä keväänä toteutamme nämä työssäoppimispaikkojen esittelyt videopostauksena omissa blogeissa.

Jokainen työssäoppija pääsee siis jo nyt jakson alussa keräämään materiaalia tulevaan videoesittelyyn. Materiaali voi olla haastattelunpätkiä, komeita esillepanotuotoksia, prosessin eri vaiheita, fiilistelyä, menoa ja meininkiä, hurmaavia hetkiä, kaikkea kutkuttavaa =) Näistä kukin koostaa 1-2minuutin mittaisen työssäoppimisjakson esittelyvideon jakson päätyttyä. Jäämme siis mielenkiinnolla odottelemaan blogeihin ilmestyviä videomateriaaleja =) Sillä välin voimme nautiskella Turkulaisen Juljan mahtivideosta, hauskasta ja hersyvästä tunnelmasta sekä Mast Brothersien tunteikkaasta suklaamatkasta =)

Tiesittekö muuten, että meidän visualisti ykkösten Heidi on parhaillaan työssäoppimassa Juljalla =)





keskiviikko 8. tammikuuta 2014

50-lukua ja kuvausjärjestelyjä


Pinteresti kuhisee paraikaa 50-luvun muotikuvia, kampauksia, meikkejä, asentoja, kuvausfiiliksiä =) Meidän visualisti kakkoset ovat aloittamassa 50-luvun henkisiä fiilistelykuvauksia yhteistyössä Turkulaisen Vintage Eija´s kanssa. Ennen kuin kuvaukset alkavat oikein kunnolla jokaisen tiimin on syytä perehtyä 50-luvun maailmaan ja kuvausjärjestelyihin. Mutta mistä ihmeestä kukin tiimi löytää aiheeseen sopivat kuvausrekvisiitat ja kuvauspaikan?