perjantai 29. marraskuuta 2013

Asiakaspalvelua olkaa hyvä =)


Visualisti ykkösten ensimmäinen työssäoppimisjakso on jo puolivälissä ja joulunalusvauhti tuntuu luissa ja ytimissä =) Meidän Nora on asiakaspalvelun ytimessä Skanssin Aleksi 13:sta. Päivittäin Nora seuraa omaa asiakaspalvelualttiuttaan aivan kuin muutkin työntekijät. Lisäksi Nora vastaa päivittäin saapuvien tuotteiden purusta, hälyttämisestä ja esillepanoista. Vielä ehdit siis moikkaamaan meidän Noraa Skanssiin ja vaikkapa jututtamaan tulevan visualistin työnkuvasta =)


Heta on vuorostaan Skanssin Polarn o Pyretin lastenvaateliikkeessä. Ketjuvisualisti oli käynyt juuri liikkeessä ja Heta oli saanut tehtäväkseen uusia lastenvaateseinää. Heta purkaa myös päivittäin saapuvia uusia tuotteita, on välillä asiakaspalvelussa ja rakentaa esillepanoja. Esimerkiksi tämä ykköspöytäalue on Hetan käsialaa.


Eve on Hansakorttelin BR-lelussa. Leluasiantuntijuus kasvaa siis roimasti. Päivät ovat asiakaspalvelun ja paketoinnin täyteisiä.


Petra on Kopkolmion Gina Tricossa päässyt laittamaan mm. ikkunateippauksia, rakentamaan seiniä ja laittamaan myymäläesillepanoja kuntoon.


Askarteluliike Presentossa on vuorostaan meidän Verna. Verna on intohimoinen askartelun harrastaja myös vapaa-ajallaan ja on tehnyt mm. upeita kortteja ihan myyntiinkin asti. Vernan löytää monesti kassan takaa tai auttamassa asiakkaita oikeiden askartelutuotteiden valinnassa. Myös tätä näyteikkunaa on Verna ollut tekemässä.


Wiklundin tavaratalossa visualistiharjoittelijana on vuorostaan meidän Mia. Keskiviikkona Mia löytyi keskeltä naisten alusvaateosastoa. Mia tekee työssäoppimisessa yhteistyötä tavaratalon muiden visualistien kanssa ja hänet voi löytää kodinosastolta tai miesten ja naisten pukeutumisesta.


Iida puolestaan on Vero Modan kiertävän visualistin matkassa ja pääsee työssäoppimisen aikana työskentelemään niin Hansakorttelin kuin Skanssin ja Myllynkin Vero Modissa. Kiertävä visualisti vastaa Turun alueen Vero Modien visuaalisesta ilmeestä ja kamppanjoiden näkyvyydestä.

Visualistin työssäoppimispaikat voivat olla moninaisia. Jokainen opiskelija hakee itse omat työssäoppimispaikkansa ja opintojen aikana kertyy yhteensä 40 opintoviikkoa työssäoppimista. Lisää työssäoppimistarinoita pääset lukemaan blogimme blogilistasta =)

maanantai 25. marraskuuta 2013

Visualistit vesileikattujen lumikiteiden parissa


Viime viikolla vanerista vesileikatut lumikiteet ovat saaneet valkeaa maalia pintaansa sekä hopeiset nauhat somine pikkuruseteineen. Torstaina vietetään Salon seudun ammattiopiston Joulutori-tilaisuutta, jossa mm. meidän Saosao-osuuskuntalaiset ovat myymässä tuotteitaan. Tänään siis laitettiin visualisti kakkosten ja kolmosten voimin ruokasalia ja sisääntuloaulaa juhlakuntoon. Kolmosten Ruusa oli varsinainen rusettientekomestari sekä ripustusexpertti =)

Toinen meistä valmentajista (Jola) on kielikeskellä suuta ja laittelee viimeisiä rusetteja sillä välin kun Heli ripustelee lumikiteitä. Tämähän tuntuu olevan erityisen tarkkaa puuhaa =) Susanna on myös täydessä työn touhussa =) Tervetuloa siis torstaina joulutorille jouluostoksille Hyvoninkatu 1, Salo


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Alexander McQueen ja pyhä puku



Visualistin on syytä olla kiinnostunut muodista, seurata maailmanmenoa, tuntea historiaa ja tyylisuuntia. Tämän syksyn muotinäytöksissä on vilahdellut viittauksia historian havinaan. Alexander McQueenin vaatteet ovat toinen toistaan taidokkaampia luomuksia upeine yksityiskohtineen. Näytöksessä on otteita Englannin katolisesta kirkosta ja sisääntulossa voi nähdä nunnia, kardinaaleja, paaveja, enkeleitä ja viittauksia pyhään ehtoolliseen. Kertomukset ja tarinat ovat innoittaneet muodinluojia. Lähestymme hurjaa kyytiä kiihtyvää juhlien aikakautta, millaisiin luomuksiin Sinä haluaisit pukeutua keskitalven juhlissa? Entäpä millaisia trendejä tämän talven juhlapukeutumisessa on? Visualistiopinnoissa pääset tutustumaan muodin ihmeelliseen maailmaan =)



maanantai 18. marraskuuta 2013

vesileikkattuja sydämiä =)


Tänään oli varsinainen vesileikkuupäivä. Heti aamusta visualisti kakkoset ja kolmoset sekä sisustustekstiilin ykköset lähtivät meidä metallipuolelle vesileikkaamaan. Leikkuri on ollut koulullamme jo muutamia vuosia ja sillä saa vaikka mitä ihanaa aikaiseksi. Nyt oli luvassa ensiviikon joulumyyjäisten somistukseen käytettävien lumikiteiden sekä huopaisten sydänten leikkuu. Käytämme melkoisesti Illustratoria vesileikkuutiedostojen piirtämiseen ja nyt metallipuolen Kari-Matti opasti meitä iGems r9 ohjelman avulla hallitsemaan paremmin vesileikkuutiedostoja. Perehdyimme leikkuutiedostojen siivoamiseen, leikkuuaikoihin, leikkauspituuksiin, tiedostomuotoihin ja leikkuuratojen suuntiin. Tämän jälkeen päästiin tositoimiin ja leikkaamaan huopasydämmiä =) Meidän vesileikkuri on muuten samanlainen, millä Tuukka Halosen Pilkevalaisimet leikataan Tampereella. Valaisimien lisäksi vesileikkuuta käytetään mm. myymäläsomisteiden valmistamisessa. Meidän vesileikkuu blogista pääset tutustumaan mitä kaikkea saakaan aikaiseksi vesileikkaamalla. 


Tuukan Pilke valaisimien suunnittelussa on tarvittu hitusen matikkaa liitosten laskemiseen =)



Meidän vesileikkuukoneella onnistuu abrasiivileikkaus. Abrasiivi on erittäin sienojakoista hiekkaa mitä suihkutetaan veden mukana ja silloin voidaan leikata kivilevyjä, metallilevyjä ja muita paksuja ja vaikeastileikattavia materiaaleja. Tänään saimme ensitöiksemme vaihtaa tuon abrasiivileikkauspään puhdasvesileikkaukseen soveltuvaan päähän. Mitä pienempi suuttimen halkaisija on sen hennompi vesisuihku ja tällöin saattaa aiheutua vanerin ja huovan reunoissa "repimisjälkiä". Tänään halusimme leikata puhtaalla vedellä tarkkaa jälkeä ja valitsimme hieman suuremman suuttimen halkaisijan ja käytimme 0,25mm halkaisijaa vanerilumikiteille.




Treenasimme ohjauskapulan käyttöä ja haimme leikattavalle materiaalille oikeat koordinaatit. Ja ei muuta kuin leikkaamaan. Nyt kasassa on 255 huopasydäntä ja liki 300 lumikidettä. Huomenissa projekti jatkuu lumikiteiden maalaamisella. Eli lähipäivinä luvassa aiheesta lisää =)



sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Turku Design Now työssäoppimispaikkana


Meillä on 22 visualistiykköstä tällä hetkellä työssäoppimassa. Heidi aloitti viikko sitten työssäoppimisen Turku Design Now - ryhmällä ja Turun Fortunakorttelin myymälässä. Turku design Now koostuu kahdeksan Turkulaisen yritysten tuotteista. 


Heidin päivät ovat näin joulunalla vauhtia täynnä sillä myymälän visuaalisesta ilmeentä huolehtimisen lisäksi hän käy myyjäisissä ja tapahtumissa, pystyttää myyntipöytiä, laittaa tuotteita esille, palvelee asiakkaita ja huolehtii myös osastojen purkamisesta. Tässä viikonvaihteessa Turku Design Now oli Salon Plazassa ja iloinen Heidi oli heti valppaana kertomassa tämän joulun ehdottomista hittituotteista =)



iPadi pussukat olisivat hyviä kuulemma myös meille tuonne koulun puolelle, jossa kymmenisen padia on opiskelijoiden käytössä. Padi pussukoissa on komeat oravaprintit ja niitä löytyy useissa eri väreissä ja mikä parasta niissä on kantonauha ja padin voi vaikka heittää olalleen työn hyörinässä.


Tälläinen magneetti tai liitutaulu kävisi oivasti myös tiimityöskentelyyn. Jokainen tiimi voisi pitää omaa aikatauluaan My week kalenterin avulla. Pitääpä laittaa korvan taakse ;) Tässä käynnissä maksupäätteen treenaaminen, jotta tulevat joulumyynnit sujuisivat käden käänteessä.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Seikkailuja Itävallassa


Meidän visualisti kolmosten Katri on intohimoinen kuorolainen. Tänä syksynä paikallinen Diskantti kuoro teki esiintymismatkan Itävallan Wieniin. Komea kulttuurikaupunki huumasi upeilla maisemillaan, nähtävyyksiillään, liki kaksi kilometriä pitkällä Mariahilferstrasse ostoskadullaan ja kaupungin siisteydellä. Visualistien on hyvä avartaa maailmaansa matkailemalla, tutustumalla eri kulttuureihin ja seuraten elämän vilskettä ja vaikutteita muuallakin kuin kotikulmilla.


Katrin päällä on selvästikin Tally Weijl liikkeestä löydetty printtipaita. 

Tämän kuvan on kuvannut Katrin kuorokaveri Noora Sorola

Matkan ehdottomasti paras paikallinen herkku oli apfelstrudel eli omenastruudeli, jota tarjoiltiin herkullisen vaniljakastikkeen kera upeassa Cafe Rittersissä.  


Reissun ehdottomasti parhaat liikkeet olivat Orsay, Tally Weijl ja New Yorker. Näyteikkunoissa oli kutkuttavia elementtejä ja tavaratalojen portaat olivat mallinukkien vallassa asiakkaiden kulkiessa rullarappuja. Sea You koruliikkeen asiakaspalvelu oli päätähuimaavaa ja korujenihasteluhetki päättyi shampanjatarjoiluun.


Kuororeissun lomassa ehti myös ihastella upeita maisemia, opetella itävaltalaisen seurapiiritanssin askelkuviot ja tutustua 16-vuotiaana Itävallan keisarinnaksi tulleen Elisabetin eli Sisin upeaa linnaan. Ihanaa matkailua ja uusia elämyksiä, joista voi ammentaa ties mitä ihastuttavaa =) Kiitos Katri, että jaoit seikkailusi kanssamme =)


tiistai 12. marraskuuta 2013

Meno, Lantern ja Vakka =)


Viime torstaina visualistiykköset viettivät maan mainion päivän Arabian tehtailla Helsingin Arabianrannassa. Retki oli superantoisa ja saimme kuulla Iittala groupin visualisti Anu Kattilakosken johdolla Iittalan, Arabian ja Rörstrandin kattaustyylien eroista. Saimme kuulla että ensimmäisenä tulee brändi, pitää siis tuntea läpikotaisin mitä ollaan kattamassa. Toisena tulee tarina/tilanne mikä kattauksessa on käynnissä ja sitten vielä huolehditaan, että asiakas saa ideoita astioiden monikäyttöisyydestä. Ylimmäisessä kuvassa olemme ihastelemassa Royal Copenhagen 2013 mallistoa. Ihania sinikuvioisia tanskalaisia astiastoja.

Kuulimme astioiden puhdaslinjaisuudesta, lähestyttävistä kattauksista. Siitä kuinka pitää olla tunne, että joku olisi juuri istunut pöydässä.

Saimme ihastella kaikkia uutuuksia. Suoranaisiksi blogituotteiksi nousseita Lantern lyhtyjä, koivuisia Vakka rasioita, huopaisia Meno kasseja ja Leimu valaisimia. Samalla Anu kertoi meille kuinka bloggaajat ovat tänäpäivänä merkittävä osa markkinointia ja näkyvyyttä. Ja niinhän jokainen meidänkin visuopiskelija pitää omaa blogiaan =)



Sitten pääsimme myös tehdaskierrokselle. Tutustuimme tehtaan prosesseihin ja historiaan. Tiesitkö muuten, että Arabia nimi juontaa juurensa entisen merimiehen nimeämiin tontteihin, joista toinen oli nimeltään Kaanainmaa ja toinen Arabia. Tehdas rakentui Kaanainmaan tontille ja viereisen tontin nimestä muodostui Arabian tehtaiden nimi.


Tässä tutkitaan lautasessa olevaa vauriota.



Ja täällä kuvataan innolla meitä visualistien valmentajia ;) On meillä sitten ihanaa porukkaa täällä. Tämä alimmainen kuva löytyi meidän yhteisestä facebook-ryhmästä =) Mutta lisää Arabian reissusta löydät juttua sivubannerin linkkilistan blogeista =)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Huomenna kohti Helsinkiä!


Huomenna se sitten vihdoin koittaa! Nimittäin 6.40 aamulla autot starttaavat Hyvoninkadulta kohti Helsinkiä ja lähdemme visualisti ykkösten kanssa tutustumaan Arabian tehtaille. Ja tämä kaikkihan sai alkunsa kun meidän visuykköset osallistuivat Arabian kaunein kattaus kilpailuun ja inspiroituivat toinen toistaan ihanammista kattauksista. 

Huomenna meillä on siis luvassa tehdasvierailua, museoon tutustumista, myyntinäyttelyyn tutustumista, visualistin työnkuvasta kuulemista, kattamisen päänlinjat Arabia, Iittala ja Rörstrand sekä erilaiset esillepanotavat. Juhuuuuu vähintäänkin inspiroivaa. Huomiseen siis =)

tiistai 5. marraskuuta 2013

Visualistit astumassa työssäoppimisen ihmeelliseen maailmaan

Tarjoaako Vero Moda syksyn parhaat bilemekot?

Ensiviikon maanantai on kohta jo ovella. Hieman on perhosia mahassa ja ihanaa kutinaa. visualistiykköset - 22 intoa puhkuvaa nuorta naista on astumassa ensimmäiselle työssäoppimisjaksolleen. Meillähän on yhteensa 40 opintoviikkoa työssäoppimista ja jokaisella on mahdollisuus testata siipiään monenlaisissa työtehtävissä ja löytää se oma juttunsa. On visualistintöitä, kiertäviä visualisteja ja asiakaspalvelua.

Visualisti ykköset löytyvät maanantaista alkaen seuraavien yritysten huomasta: Cina Tricot, Sokos, Stockmann, Lindex, Aleksi 13, Polarn o Pyret, Pentik, Asko, Motonet, Turku Design Now, Wiklund, Vero Moda, Kappahl, Ivana Helsinki, BR lelu, Anttila

Työpäivien ohella pidetään myös blogia ajantasalla ja tällä kertaa pääsemme seuraamaan millaisessa yrityksessä kukin on työssäoppimassa, mitä tuoteperheitä, tuotemerkkejä ja alueita on tarjolla. Perehdymme visualistimaailman sanastoon. Mitä ihmettä ovat fokusalue, fronttialue, ykköspöytä, houkutuspiste jne. Kussakin yrityksessä on oma kielensä ja pääsemme oppimaan hurjasti uutta sanastoa.

Mutta ennen kaikkea luvassa on huikea matka 22 eri yrityksen visuaaliseen maailmaan, esillepanoihin ja asiakaspalvelun saloihin.


Muodin maailma on koukuttavaa. Alati muuttuvat trendit, uudet tuulet pitävät mielen uteliaana ja virkeänä. Mistä mahtaakaan muodostua Cina Tricotin tämän syksyiset rock-chic-eleganssi, casual ease, wild city tai power clamour? Näihin ja moniin muihinkin ihanuuksiin löydät inspiraatiota Gina Tricotin sivuilta. 



Entäpä miksi Seppälä markkinoi kauneustuotteita juhlamuodin lomassa? Näihin ja moniin muihin asioihin löytyy vastauksia 22 visualistiopiskelijan blogeista seuraavien kuuden viikon aikana. Pysy siis kanavalla =)