maanantai 11. helmikuuta 2013

Myynninedistämispäivillä Tammertukussa =)



Sini-Sofia odottamassa kahville pääsyä =)

Lauantai aamusta kukonlaulun aikaan koko visualistikakkosten kööri pakattiin autoon ja lähdettiin kohti Tamperetta sekä Tammer-Tukun järjestämää myynninedistämistapahtumaa. Yhdeksän jälkeen siis saavuimme Viinikankatu 36 sijaitsevaan valtaisaan Tammer-Tukkuun. Visualisti Sanna Toijala oli meitä vastassa ja pääsimme oitis tutustumaan talon tarjontaan. 


Ensimmäisenä kuuntelimme Tietovelhot Oy:n Kyuu Eturauttin esittelyä äänentoistosta myymälöissä sekä Jamendo PRO/Flow-sopimuksesta taustamusiikkiin liittyen. Myös Sonoksen äänentoistolaitteita oli paikalla esittelyssä.

Kyuu Eturauttin blogikirjoituksen voit lukaista täältä


Seuraavaksi siirryimme pohjakerroksen showroomtiloihin, joissa tutustuimme nyt kauppoihin tulevien tuotteiden maailmaan. Esillä oli Jättijulisteita trendeistä ja tarkastelimme niitä. Tässä mm. VIRTUOSO- maailma avainsanoineen ja vinkkeineen. Kuulimme, että ostajat varaavat alakerran showroomien läpikäyntiin yhdestä kolmeen päivää ja kiertävät tekemässä ennakko-ostot yhdessä myyjän kanssa täällä noin vuotta tai puoltatoista ennen kuin tuotteet saapuvat meidän kuluttajien ulottuville. Mielenkiintoista =) 

Alakerran showroomeista löytyi niin rapujuhlien, kesämökkien kuin grillikaudenkin tuoteperheitä. 


Tässä meidän Jola keskustelemassa Tammer-Tukun Sanna Toijalan kanssa Black & Decker tuoteryhmästä. Oranssi väri tuntui vilahtelevan keskusteluissa yhden jos toisenkin kerran. 


Sitten saavuimme yläkerroksiin. Lotta bongasi heti kiehtovat valaisimet


Jouluvalojen seassa sitten Susanna, Katri sekä Iida äityivät kuvaamaan. Kuvauskohteena oli toinen toistaan ihmeellisempiä joulupuita valoineen.


Tulevan joulun jouluvalotarjonta oli laitettu hauskasti esille akryylipalloihin. 


Ja jola sekä Katri sujahtivat joulupuuviidakon uumeniin =)


Kierroksen päätteeksi pysähdyimme vielä trendihuoneeseen tutkimaan trendikarttoja sekä kuulemaan siitä kuinka Tammer-Tukun graafikot työstävät ostajien avuksi väriviuhkat tulevista trendeistä ostojen helpottamiseksi. UrbanWievin kautta voi hankkia trendiennusteet ja alan ammattilehdet.


 Tutustuimme myös meille uuteen lehteen, mikä vaikutti perin kiehtovalta.

Meillä oli siis superantoisa päivä Tammer-Tukussa ja suosittelemmekin tätä kohdetta muilekin visualistiopiskelijoille. Kiitos suuri siis koko Tammer-tukun väelle =)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti