keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ministeri Sanni Grahn-Laasosta tapaamassa...


Tänään pitkällinen odotus palkittiin =) Lähdimme Salosta varttia vaille kahdeksan kohti Meritullinkatu 10 ja Opetus- ja kulttuuriministeriötä. Marraskuussa olleen digiamis hackhatonin voittona tullut Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen tapaaminen alkoi klo 10.00.

Ennen ministeriöön menoa piti ottaa meidän ihanasta voittajatiimistä kuva. Kuvassa Yläfemmä-tiimin Netta Männistö (sosiaali-ja terveysala), Minja Tuomi (sosiaali-ja terveysala), Neea Åkerfelt (visualisti), Reija Laine (visualisti),  Nora Mälkiä (visualisti) ja Verna Heikkilä (visualisti) olivat kaikki suu messingillä =)


Aulassa saimme vierailijalipukkeet rintapieliin ja sitten lähdimme kohti neuvotteluhuonetta ja odotettua tapaamista.


Digiamiksen ideasta ja toteutuksesta vastannut ihana Nuppu Stenros avusti meidän nuoria alkuvalmisteluissa.


Sillä välin kun odotettiin Hämeenlinnan Pintakiltalaisia ja muita paikalle saapujia otettiin vielä yksi hehkutuskuva ministeriön tykinvalossa =)


Ja jännitys tiivistyi. Ministeri Sanni ja ammatillisen koulutuksen ylijohtaja Mika Tammilehto saapuivat paikalle. Ensin kuultiin DigiAmiksessa mukana olleiden oppilaitosten edustajien ajatuksia sekä Nuppu Stenroosin ja Mervi Janssonin ajatuksia DigiAmis hackhatonin takaa. Sitten pääsivät nuoret esittelemään omia tulevaisuuden näkymiään. Meidän Yläfemmä-tiimi aloitti esittelemällä oman ideansa ja ajatuksensa.

Yläfemmän kantavina kehityideoina olivat hyvinvointi, kansainvälisyys ja omat opintopolut. Ministeri oli silmin nähden kiinnostunut nuorten tuotoksista ja ideoita.



Seuraavana kuulimme yhteiskumppanimme Pintakiltalaisten ideat ja Pintakillan esittelyn. Nuoret olivat päässeet niin meillä kuin Hämeenlinnassakin kehittämään ajatuksia ja ideoita eteenpäin ja mikä hienointa he pääsivät esittelemään ajatuksensa suoraan Opetus- ja kulttuuriministerille sekä ammatillisen koulutuksen johtajalle. Mahtavaa vaikuttamista =) Kyllä me ollaan niiiiiiiiiiiiiin ylpeitä näistä mahtavista nuorista =) ja kiitokset tästä upeasta tilaisuudesta kaikille mukana olleille ja tilaisuuden mahdollistajille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti