torstai 22. lokakuuta 2015

Voitto kotiin =) ja fiilikset katossa!


Parin päivän ja yhden yön huikea rutistus on ohitse =) Digiamis hackathon sai meidät kaikki innostumaan, nauramaan ja verkostoitumaan. Mikään ei ole niin hienoa kuin joukko innostuneita nuoria ja heidän voimansa. Kyllä meidän kelpaa tehdä töitä näin upeiden nuorien kanssa!

Tänä aamuna herätyskellot piippasivat kilvan heti kuuden jälkeen ja alkoi valmistautuminen päivän koitokseen. Hyvää aamupalaa, vastaleivottuja sämpylöitä, jugurttia, tuoreita hedelmiä ja kuumaa kahvia ja sitten ehostautumista. Meidän visut nimittäin pitävät huolta ulkonäöstään ja ilman huoliteltua meikkiä ei lähdetä mihinkään koitokseen =) Tässä siis muutamia tyylinäytteitä =)


Ihana Emppu laittautumassa prinsessadivaanilla =)


Ihana Nora kohentamassa kulmiaan =)


Ihana Verna supsuttelemassa puuteria =)


Ja ihana Cessi kaunistautumassa =) Ja ei muuta kuin koneiden ääreen kisaamaan parhaasta digiamismallista =)


Vernan tiimillä Unelma-Amis idea oli jo melkoisen kirkkaana aamun ensimmäisinä tunteina. Tämä YläFemmä- tiimi muuten vei lopulta voiton hienolla mallillaan yhdessä Hämeenlinnan Pintakiltalaisten kanssa. Niin Hämeenlinna kuin mekin kuulutaan muuten Kiltakoulujen perustajajäseniin ja oli erityisen hienoa saavuttaa yhteisvoitto verkostokumppaneiden kanssa =)


Kilpailuun tiimit laativat 2min pitchausvideon omasta ideastaan. Tuomaristo perehtyi tiimien videoihin sekä videoiden tueksi laadittuun materiaaliin.


Eerika, Enni ja Emppu ideoivat uudenlaisen sovelluksen, jonka avulla verkostoituminen ja oppiminen olisi helpompaa. Sovelluksen avulla pystyi etsimään myös kadonneita opeja =)


Kisaajia oli sparraamassa salolainen Laura Mänki Joy & Order yrityksestä. Lauran kannustava sparraus sai monen tiimiläisen suun hymyyn. Omia ideoita oli silminnähden hienoa esitellä sparraajalle. Ja mikä upeinta niin tiimit saivat Lauralta nostetta kehittää ideaansa huippu kuntoon.


Yhdeltä tiimit saivat huokaista ja istahtaa katsomoon näkemään toinen toistaan upeampia videopitchauksia ideoista. Tästä sitten alkoi neljän tunnin odottelu. Tuomarit tutkivat ja puntaroivat ideoita ja videoita Helsingin päässä ja kello 17.00 oli voittajan julkistus.

Ja juhuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu! Meidän YläFemmä tiimi vei komeasti voiton yhdessä Pintakillan kanssa. Mahtavaa naiset =) YläFemmä oli tehnyt ideansa tueksi blogin, kiteyttänyt idean infografiikaksi ja neljäksi videoksi. YläFemmän tulevaisuuden digiamis-ideaan pääset tutustumaan tiimin blogista. YLÄFEMMÄ


Onnea siis voittajille, jotka lähtevät 2.12.2015 pitchaamaan ideaansa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Tästä se muutos lähtee =)


Valmentajat ovat niin SUPERylpeitä visuistaan =) Haluaisitko Sinäkin meidän joukkoon ja seuraavalle hackathonille?
T. visuvalmentajat Jori ja Jola

Ps. Salon Seudun Sanomien verkkolehteen oli jo illalla ilmestynyt juttu digiamiksesta ja huomisessa lehdessä on juttua lisää =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti